tiistai 28. joulukuuta 2010

Lumivalko ja Ruusunpuna

 
Happy Holidays to everyone, have a wonderful New Year's Day!

Joululomaa tosiaan täällä nyt vietellään, ah ihanan rentoa on ollut, vaikka vähän kaipaakin jo kouluun ja näkemään kaikkia kavereita! Joitain on tullut nyt vapaallakin nähtyä, mutta suurin osa viettää Joulun Ottawan ulkopuolella kaukana jossain.
Noh, kortit tuli kavereille väsättyä ja silleens. Ja nyt kun ihmiset kotiutuu taas ennen Uutta vuotta niin pulkkaileen olisi tarkoitus mennä porukassa, jeis!
Synttärit tosiaan oli ja meni. Seuraavan kerran kun on synttärit, olen aikuinen! Sain kakun hostperheeltä ja pienen pussukan jossa oli Kanadanalle ja pari muuta pienempää juttua, mutta sitten koko ringettejoukkueelta sain ison kassillisen kaikenlaista, jokainen oli pistänyt sinne jotakin; karvahattu ja lippis, mukeja, villasukkia, Canada Olympics joulusukka, karkkeja, tumput, Ottawa Senators pelikortit... En edes muista kaikkea. Lisäksi joku oli valmistanut punavalkoisia muffinsseja, ja lauleskelivat Happy Birthdayn. Colleen, joka on ollut moneen kertaan Suomessa ja vuoden pelaamassakin, toivotti synttärit suomenkielellä, olin ihan otettu hihi!



Valerie ja mei, December babies! Mei 14.12 ja Val 16.12!

Joukkueen rookie partyissa loman ensimmäisenä päivänä (meillä siis alkoi joululoma jo torstaina, vaikka no kävin koululla vielä perjantaina mutta kummiskin) oli tarkoitus rökittää joukkueen tulokkaita, joista minä olin yksi. Lähinnä ilta meni kuitenki juomia nauttiessa ja jutellessa ja vähän karaokea lauleskellessa. Seuraavana päivänä oli peli ja suurimmalla osalla oli krapula, mutta minäpä pelasin uhden parhaimmista peleistäni täällä, jeis.

Juur ennen rookie partyja oli jonkun Ottawa-Suomi kerhon järjestämä Suomi joulujuhla jonne painelin yksisteni. Kolme tuntia suomalaisten kanssa, voin vaan kertoa että mun suomenkieli kuulostaa ihan hirveältä. No kuitenkin, oli taivaallista saada suomalaista jouluruokaa, laulaa Maamme-laulu, katsella tonttuja ja lauleskella suomalaisia joululauluja. Joulupukkikin olisi tullut, mutta kun mun piti jo lähteä siinä vaiheessa...

Hohoh alkaa olemaan jo ihan mittaa täynnä Jouluun ! Siis okei tykkään itse juhlasta toooosi paljon, mutta koska täällä Atlantin toisella puolella sen juhlistaminen on vähän erilaista niin alan olemaan jo ihan puhki. Monet on kysellyt Facebookissa ja mesessä että miten meni joulu ja mitä tuli lahjaksi jne mutta olin aina liian laiska selittämään. No nyt kuulette.

Täällä Joulun vietto alkaa 24.päivä. Yleensä ohjelmaan kuuluu kuusen koristelua, herkkujen valmistamista ja ensimmäinen jouludinner ystävien ja/tai perheen kanssa. Me lähdettiin viettämään iltaa yhden tuttavaperheen luo. Piti siis mennä vähän istuskelemaan ja syömään, no me oltiin loppujen lopuks siellä iltapäivä viidestä yli keskiyöhön. Tykkäsin kyllä hirveesti. Perheessä jonka luo mentiin, on kaksi lasta; Jamie ja Cailey jotka on mua vuoden pari vanhempia. Lisäksi paikalle tuli yksi toinen ystäväperhe, jossa on Jamien ja Caileyn ikäset Duncan ja Leah.

 
Lol. My loveee.

Noo, sillä välin kun vanhemmat puheli jottain yläkerrassa niin me nuoret sitten alakerrassa pelattiin pingistä ja heiteltiin tikkaa ja kaikkea. Siinä tuli sitten tosiaan illallinen syötyä ja sen jälkeen pistettiin Jamien kanssa nuotio pystyyn takapihalle ja sitten porukalla rillailtiin vaahtokarkkeja. JA KATOTTIIN THE GRINCH. Goooosh I love that movie. ♥

Koko ilta oli ihan sairaan mukava, eikä tosiaan tuntunut siltä että oltiin siellä yli seittemän tuntia; tunnit ja päivät lentää yhtä nopeasti. 

Jee sain villasukat! ::)
 
No joo, suomalaisesta joulusta poiketen täällä avataan lahjat 25.päivän aamuna, ja edeltävänä yönä Santa sitten sujauttaaa lahjat sukkiin ja kuusen alle. Mulla oli puoli neljäksi pistetty herätys että hiippailisin viemään lahjat alas, mutta koska olin liian väsynyt niin heräsin seuraavan kerran vasta kahdeksalta ja sitten hostisä olikin jo hereillä alakerrassa kun roudasin paketit sinne.

No siinä kun kaikki sitten heräili niin alettiin jakamaan ja availemaan lahjoja. En kyllä missään vaiheessa osannut odottaa näin paljoa lahjoja, mulla kun oli ne synttäritkin pari viikkoa sitten. No kummiskin, paketeissani oli kaikenlaista hyödyllistä ja mukavaa; villasukkia, kaulaliinoja, tumppuja, pari Kanadanallea, pyjamia vissiin kolmet, body shop juttuja, Tim Hortonsilta sellasen ylihienon Canada season -mukin johon oon rakastunut ♥ ja sen mukana maustettuja kaakaoita, sit Chrisiltä Tim Hortons -paketin kans jossa oli capucciinoo ja kaakaoo (sovittiin ettei osteta lahjoja, mutta koska mä satuin tarjoon mun synttäripäivänä kaakaot Timminsissä niin jätkä tunsi huonoa omaa tuntoa, eh), Kanadahuppareita pari, vähän vaatteita, ja sitten kaikkea pientä kivaa tyyliin muistitikun läppäriin, meikkejä ja meikkipussin, käsihoitorasvoja ja huulirasvaa jne. Osa noista on muilta sukulaisilta saatu, ei vain hostperheeltä.

Siskot sai kaikenlaista mutta kohokohdat oli varmaan kun vanhempi sai läppärin ja nuorempi Wiihin sen NHL -pelin ja sit sen uusimman tanssipelin. Päivä menikin aikalailla tanssiessa!

Niin tosiaan, sitten tuolloin 25.päivä tuli hostäidin puoleisia sukulaisia syömään ja mukana tulivat myös serkut. Vietettiin kivaa iltaa lahjoja availlessa, lautapelejä pelaillessa ja hyvästä ruoasta nauttiessa. Katsottiin myös elokuvaa, niin ja se on muuten ihan jännää että nykyään ymmärtää melkein kaiken niin elokuvista kuin lauluistakin, koska englanti on kehittynyt niin huimasti.

Sitten lauantaina, eli 26.päivä... Mmmh... Herranjestas, onpa tyhjää. Mitähän me tehtiin silloin. Jonkun luona käytiin syömässä. Gooosh en muista.

Sunnuntaina oli boxing day, eli se meinaa että on ihan sairaat alennusmyynnit kaupoissa ja ostoskeskus on niin täynnä ettet mahdu edes hengittämään. No, piti mun kuitenkin lähtee sinne koska Sara kivasti ilmoitti tekstarilla että ostinpa sinulle Sini lahjan. Se on ihan sairaan ärsyttävää ettei ihmiset kerro että hei nyt hommasin sulle lahjan, koska mä en siedä sitä että joku antaa mulle jotain mutta mulla ei oo sit mitään antaa. No, kävin sitten ostamassa jottain pientä kivaa Saralle, ja mukaan tarttui myös uudet farkut ja kahdenkympin käsikoru, jonka ostin mummun lähettämillä rahoilla. En ota sitä ikinä pois mun ranteesta, se tulee olemaan siinä ikuisesti koska se on mummulta saatu.

Sunnuntaina myös tänne tuli taas ihmisiä syömään, onneksi kuitenkin vain Duncan ja Leah ja heiän vanhemmat. Lähinnä vaan syötiin ja katsottiin elokuvaa, onneksi oltiin meillä kotona eikä tarvinnut edustaa parhaimmillaan, koska olin ihan sairaan väsynyt.

No eilen sitten tuli nukuttua aika pitkään ja otettua vielä päikkäritkin, eli en tosiaan tiedä että mitä täällä talossa tapahtui päivän aikana, tuskin mitään erikoista. Illalla lähdettiin yhden ringettetuttavaperheen luo illalliselle. Tulipahan taas tavattua uusia ihmisiä, oli aluksi tosi kivaa koska mulla oli päänsärkyä ja muitakin ongelmia hampaiden ja nuhan ja kaiken kanssa, mutta tuli kyllä heti paljon parempi olo kun sai ruokaa -yllätys. Ööh en todellakaan muista kaikkien ihmisten nimiä mutta Jeffrey ja Sara tuli tavattua, ovat sisaruksia, ja sitten isännöitsijäperheessä on kolme tyttöä mutten muista niistä kenenkään nimeä, eh. Tuolla pippaloissa meni taas yli puoleen yöhön.

Melkein unohin! Täällä myös lahjoja ja kortteja ripustetaan kuusenoksille! Koska mun reilu kuukausi sitten saatu ipod touch oli joulu- ja synttärilahja mun vanhemmilta Suomessa, mun hostäiti ripusti sen kuusenoksille 24-25.päivän yöksi!

Ja nyt istun vihdoin pitkien yöunien jälkeen sohvalla dataamassa, eikä tänään ole illallista kenenkään luona eikä meidän luo tule ketään ja ah. Tosiaan, eihän tänään ole tiedossa kuin kahden tunnin jäätreenit ja hammaslääkäri.
Tosiaan mulle on tullut etualahampaisiin joku tulehdus jostain iskusta ringetessä ja nyt sitten vissiin joudutaan tekemään juurihoito ja muuta paskaa. Ja kun mei oon muutenkin niin arkana hammaslääkäreiden suhteen, pelottaa ihan sairaasti. No jaa, kai siitä hengissä selviää.

Oli muuten ihan paras Joulu, rakastan kanadalaisia!

Sinderella

3 kommenttia:

  1. huomentaaa!

    vaau joo hyvät synttärit ja joulut ja toivottavasti saat ikimuistoisen uuden vuoden aaton! :D

    hahah ripustaa kuusee lahjat? mitä jos ne tippuu yyh T-T nojaa.

    HEI Lumivalko ja Ruusunpuna on siitä Kadonneet Kyyneleet kirjasta. ::D haha huvittava kirja...

    VastaaPoista
  2. No olipahan ikumuistoinen uuden vuoden aatto, hyvä jos jottaa muistaa. :D

    eihän ne nyt kaikkee kuuseen roikkuun pistä, kaikkee pientä vaan ::D suurin osa on joulusukissa tai kuusen alle

    hmmjooo :) mullon kaikkien merkintöjen otsikot jottain satuja, suurin osa grimmin satuja

    VastaaPoista
  3. Heips! tosi kiva blogi lueskella sulla, helpottaa omaan vaihtokuumeeseen ^^
    Ku oot expon kautta maailmalla niin aattelin kysästä, miten tarkaan ne valvoo koulunumeroita ja menemisiä ymsyms...?
    Ite expo Espanja 2011-2012 =)

    VastaaPoista